(Itse ajolta otetut kuvat ovat vielä filmikameran mahassa joten kansikuvana soraa havainnollistava kuvituskuva)
En koe ajoreportaaseja sinänsä yleensä kovinkaan kiinnostaviksi, ja koitan vältellä kiusausta kirjoittaa niitä, mutta kun kyseessä on biggest ride yet eli toistaiseksi suureellisin ajorupeama, liittyy siihen tavallista suurempia tunteita ja niiden kuvailu voi tulla kyseeseen.
Tällainen oli muutama viikko sitten ajamani, suurimmaksi osaksi sorateitä pitkin Lohjanjärveä kiertänyt, 300 kilometrin brevet eli todistus pitkänmatkanpyöräilyn kyvystä. Motivaationi tällä kertaa oli juurikin uuden ja entistä eeppisemmän pyöräilykokemuksen saaminen. Haaveet syrjäisistä teistä, yön pimeydestä ja mahtipontisista mittasuhteista herättivät halun toteuttaa tämä ajo, kun normaali asfaltilla ajettava 300km olisi tuntunut jo hieman tavalliselta, olinhan kuitenkin ajanut saman reitin jo kaksi kertaa edellisvuosina.
Valmistautumisvaiheessa ratkaiseva tekijä oli hammaslääkärissä käynti. Huonoon jamaan ajautunut viisaudenhampaani poistettiin kaksi päivää ennen ajopäivää. Keskustelin muuten hieman viisurinpoiston yhteydessä kestävyysurheilusta ja siihen usein liittyvästä jatkuvasta sokerin nauttimisesta ja sen haitallisuudesta. Lääkärini (Pia Repka, suositus!) oli varmasti aiheestakin kriittinen mutta myös ymmärtäväinen, ja suositteli lisäfluorin käyttöä kaikille jotka altistavat itsensä ja hampaansa tällaiselle epäterveelliselle toiminnalle.
Hampaanpoisto hieman vaikeutti syömistäni muutaman päivän ajan, joka tuppaa muutenkin itselläni jäämään vaivoin riittäväksi, monet ajatukset ja kiireet ja puuhat ja vaatimukset kun vievät siltä usein huomiota. Tämä aiheuttikin selvän ravintovajeen, joka on hyvinkin epäoptimaalinen lähtökohta kestävyyssuorittamiselle.
Muilta osin valmistautuminen oli yksinkertainen: pyörän tarkastus eli putsaus, ketjun vahaus, pikkukivien kaivelu renkaista ja niin edelleen. Käytössäni oleva Tunk-prototyyppi on hyvin samanlainen vanhan kunnon Myyrän kanssa joten pakkaustapa sekä kaikki säädöt ja tarkastukset ovat tässä vaiheessa täysin rutinoituneita. Jostain syystä olin kuitenkin päättänyt että pyörän painolla ei ole niin paljon väliä ja jätin takatarakan paikoilleen ja pakkasin myös etulaukkuun kaikenlaista ‘hyödyllistä’ tavaraa varmuuden varalta. Myöhemmin jatkuvissa ylämäissä totesin että ainakin kilon olisi voinut jättää kotiinkin ja matka olisi sujunut ehkä astetta helpommin. Minkä valmisteluissa säästää sen tien päällä maksaa ja säästetty kilo on mäessä ilo ja takki tarakalla ei lämpimässä yössä lämmitä sanoisi uskollinen Sancho Panza.
Tofuvoileipien tekoa tuskin tarvitsee enää edes mainita, mutta uusin ideani pyöräilyevääksi pääsi vihdoin testiin: keitetty peruna. Tuo pohjoisen banaani osoittautuikin mitä parhaimmaksi ravinnoksi ja tulen varmasti pakkaamaan niitä mukaan useammin tästälähin. Jos muistan päivän ruokailut suunnilleen oikein, söin aamupalaksi puuroa ja leipää ja kahvia, matkan varrella tofuvoileivät (2kpl, koko suuri) ja ~4 kpl perunoita, lounaaksi riisiä ja tofua. Sen jälkeen kaupasta ostettuna perunapiirakoita, päärynää, hart-sport juomaa, smoothieta, alkuillasta ABC-asemalla olleella kontrollilla söin juusto-kananmunasämpylän, tuopillisen 50/50 vichyä ja colaa ja jotakin vielä jota en nyt juuri muista. Illan ja yön mittaan söin vielä mukaan ostetun fetapinaattipiirakan ja mantelicroissantin, sekä suolakurkkuja ja muutaman perunapiirakan lisää… Kai myös keksejä ja/tai suklaata mutta yön herkuista on jostain syystä vain hämäriä muistikuvia.
Itse ajo ei ollut uskoakseni lukijoille niin mielenkiintoinen, soran ropina lienee suurimmalle osalle tuttua. Ajoimme triona kollegani Matin ja hieman uudemman tuttavuuteni Antin kanssa. Ravintovajeesta johtuen olin heti alkumatkasta hieman heikossa kunnossa, ja ensimmäinen tunti tai pari meni voileipiä ja perunoita syödessä aina kun ajo oli tarpeeksi rauhallista sen toteuttamiseen vauhdissa. Ravintolassa tankattu kunnollinen riisi ja tofu -ruoka auttoi vajeeseen mutta raskas ateria vei voimia ajamisesta ruuan sulatteluun. Loppumatkasta tankattu Hartsport ja muut sokeriset eväät mahdollistivat loppuun asti vetämisen, hampaiden kihelmöinnin kustannuksella. Itseasiassa kollegani Matti valitteli että ajon jälkeen yöllä hampaita oli vihlonut niin paljon että se oli häirinnyt nukkumista! Ongelmien kautta sopiva ja kunnollinen ja terveellinen ravitsemus osoittikin jälleen tärkeytensä pitkän matkan ajossa.
Henkilökohtaisena haasteenani oli myös yhteisajo. Tällainen pitkä suoritus on herkkä ja vaativa, ja itsensä sopeuttaminen muiden vauhtiin ei ole vailla ongelmia. Varminta olisi ajaa aina omaa tahtia, ja antaa hitaampien jäädä jälkeen, tai kuten tässä tapauksessa, antaa nopeampien mennä edeltä. Ihmisillä on yleensä vahvat ja heikot hetkensä eri aikoihin, ja tämä aiheuttaa stressiä suuntaan ja toiseen. Mestari Vélociokin on muistaakseni teroittanut oman vauhdin tärkeyttä, ja suositellut yhteisten retkien ajamista erikseen. Kohdatessa perillä tai matkan varrella riittäisi myös tällä tavalla enemmän kerrottavaa, kun jokainen on nähnyt eri asiat! Molemmissa lähestymistavoissa on varmasti puolensa. Kiinnostuksenani on kylläkin kokeilla jotain erittäin pitkää matkaa yksin, viime kerrasta kun on useampi vuosi. Lähetän kuitenkin kiitokseni ja terveiseni tämänkertaiselle ajoseuralle, etenkin porukalla sateen pitely kuusen alla oli mieleenpainuva hetki! Yksin ja todennäköisesti siten hitaammin ajamalla olisi myös 20 tunnin aikaraja ollut paljon tiukemmalla.
Ajo oli sopivan vaativa. Oli erikoisreittiä, vaihtelevaa säätä, nälkää, yltäkylläisyyttä ja kaipaamaani yön pimeyttä. Kylmyydeltä tällä kertaa vältyimme, joka on lähes jokaisella tähänastisella brevetillä ollut haasteena loppuillasta ja yöllä. Mitään teknisiä ongelmia ei tainnut kellekään meistä sattua, ainoastaan pyöräni vaihdevaijeri alkoi väsyä loppua kohden, mutta kuten mestari Heine on huomauttanut, viistoputkivaihtajat varoittavat rispaantuvasta vaijerista tökkäämällä säikeellä sormenpäähän (joka on ilmeisesti vipu&vaijeri-järjestelmän rasittuvin kohta) ennenkuin suurempaa katastrofia tapahtuu. Yhden säikeen katkeaminen puolen välin kohdilla ei johtanutkaan vielä minkäänlaisiin ongelmiin.
Reitti oli hyvinkin kaunis ja vaihteleva ja miellyttävä, voin suositella sen ajamista kokonaan tai osittain, päivässä tai hitaammin. Hauskimmat pätkät olivat kenties alku- ja loppupäässä, joten ne sopivat hyvin pääkaupunkiseutulaiselle päiväretkeilijälle. Koko reitin näkee täältä https://ridewithgps.com/routes/44817217. Kiitokset Samuli Mäkiselle reitin suunnittelusta ja järjestämisestä!
Tavoitteeni oli fiilistellä ja nauttia ajosta kokonaisvaltaisesti, joka ei aivan täysin toteunut tankkausongelman aiheuttaman heikotuksen ja syömisen aiheuttamien mahanpurujen vuoksi. Yleistunnelma oli kuitenkin aivan ok ja olo oli perille päästessä yhtä mukiinmenevä kuin lähtiessäkin. Seuraavana päivänä oli kuitenkin pieni ajokrapula, oletettavasti johtuen valtaisan raitisilma-annoksen nauttimisesta, ruumiin väsymyksestä ja varmaankin myös lievästä nestehukasta ja sekavasta ravintotilanteesta.
Haaveeni suurista tunteista ja eeppisistä tunnelmista eivät aivan toteutuneet, ajo sujui kenties siis kuitenkin tavallaan liian helposti… Tämä lieneekin pitkänmatkanpyöräilijän yleisenä kurimuksena, arkitodellisuuden yläpuolelle kohoavan ajokokemuksen saamiseksi pitää aina saada vain enemmän ja enemmän haasteita! Näin noidankehä on valmis ja ihminen ajautuu yhä syvemmälle yöllisiin hämärähommiin ja tavallisia ihmisiä järkyttäviin elämänvalintoihin. Olin itsekin jo hilkulla mennä ajamaan 600 kilometrin tapahtumaa muutamaa viikkoa myöhemmin, mutta terve järki teki onnekseni intervention ja pidättäydyin toistaiseksi.
AJA Viren