Bridgestone Submariner, rosteri standardihalkaisijalla. Vaikea ajaa kun kyydissä nukutaan, jalka pitää heittää yli etukautta.
Kuljetan nyt toista vuotta lasta perinteisellä satulaputkeen kiinnitettävällä lastenistuimella ja muutaman eri pyörän kokemuksella olen päätynyt kahteen seikkaan, jotka pyörän rungossa kannattaa toteutua:
1. Runko on läpiastuttava tai muuten tarpeeksi matala.
2. Runko on kiertojäykkä.
Ensimmäinen kohta tekee pyörän satulaan nousemisesta lapsi kyydissä paljon helpompaa. Olen yhden pyörän kanssa esimerkiksi joutunut heittämään jalan etukautta tangon yli, mikä on oman notkeuteni rajoilla ja aika huvittavan näköistä. Satulan yli jalkaa ei saa huolettomasti ilman pelkoa, että potkaisee muksua vahingossa naamaan. Tämä on ihan arkijärjen mukaista.
Toinen kohta taas vaatii enemmän selvitystä. Olemme Töölön Pyörässä kehittäneet leikkimielisen “plaanaus-testin” polkupyörille, joka suoritetaan siten, että tankoa painetaan molemmin käsin alas ja samalla sitä heilutellaan sivusuunnassa. Mitä enemmän tämä heiluttaa pyörän perää, sitä enemmän se plaanaa. Lötköimpien yksilöiden kanssa testin voi suorittaa ajaessa ja tuntea kuinka samaan aikaan satulaputki kallistuu pystylinjasta oikealla ja emäputki vasemmalle ja päinvastoin.
Surly Pack Rat, kaksoisohennettu 4130 ylikoossa. Vispaa huomattavasti tangosta heiluttamalla lapsi kyydissä. Cantijarru myös pakottaa istuimen liian ylös.
Huomasin, että lastenistuimen ja alle viisitoista kiloisen lapsen kanssa “plaanauksen” määrä kasvaa huomattavasti ja suhteellisen jäykän teräsrungonkin saa tangosta heiluttamalla vispaamaan ajaessa.
Mitä tämä käytännössä aiheuttaa? Pyörästä tulee hankala ajettava, kun suuntaa muuttaessa lapsen massa haluaa säilyttää suuntansa ja tämä kiertää koko runkoa mutkalle. Renkaat pyrkivät silloin eri suuntiin. Toisaalta lapsi ei myöskään ole mikään staattinen lasti, vaan kyytiläisen nukahtaessa ja pään alkaessa retkottaa milloin mihinkin suuntaan ja painopisteen näin vaihdellessa ajamisesta tulee aika jännittävää.
Alumiinirunkoisen pyörän kanssa tällaiset ongelmat ovat taas paljon vähäisempiä. Läpiastuttava runko, jossa emäputki ja satulaputki eivät ole molemmista päistään yhdistettyä lyhyintä reittiä pitkin, on myös lähtökohtaisesti vähemmän jäykkä kuin timanttirunko. Alumiinin kanssa tämäkään ei ole ongelma vaan runko on jäykkä tällaisesta rakenteesta huolimatta.
Mistä tämä johtuu? Alumiinista puhuminen on sinänsä harhaanjohtavaa, koska jäykkyyden tekee ulkohalkaisijaltaan paksu viistoputki, joka vastustaa enemmän kiertymistä kuin ohut. Alumiini terästä joustavampana materiaalina vaatii käytännössä aina paksummat ulkohalkaisijat pyöränrungon putkille. Paksuja putkia on mahdollista tehdä myös teräksestä, mutta niiden seinämistä on tehtävä paperinohuet, ettei paino karkaa täysin käsistä. Tämä taas tekee niistä kovassa mamachari-käytössä kuumottavan hauraita.
XXL:n hybridi, alumiini kunnon paksulla viistoputkella. Lähes täydellinen lastenistuimen kanssa. Kuvassa talven armoilla.
Kiertojäykkyyttä on ihan lähivuosinakin lisätty teräsrunkoihin erilaisilla ratkaisuilla. Toista vaakaputkea on käytetty esimerkiksi vanhan Pelago Stavangerin isoimmissa koissa (63cm ja 65cm) jäykistämään runkoa. Samaa temppua käyttää yhä Rivendell. Rungonrakentaja Hahn Rossman taas puolestaan lisäsi runkoon irrotettavat mixte-tyyppiset putket jäykistämään pyörää takalastia varten. Nämäkin pyörät ovat toisaalta joutuneet pitäytymään timanttirungossa.
Tämä havainto on saanut minut myös miettimään sitä, että olisiko perinteiseen takalastattuun retkipyöräänkin paras materiaali lopulta alumiini eikä teräs juuri kiertojäykkyyden takia? Amerikkalainen Cannondale valmisti tällaisia pyöriä T-sarjassaan 90-luvulla. Toisaalta samat ominaisuudet on mahdollista saada myös titaanirunkoon.
Sinänsä lasta voi ihan hyvin kuskata sillä pyörällä mikä käytössä on. Töölön Pyörässäkin tämä on todistettu mitä hirveimpien rotiskojen kohdalla. Rungon kiertojäykkyyttä tärkeämpi vaatimus on se, että pyörässä olisi kaksi toimivaa jarrua, että pyörän saa pysähtymään turvallisesti missä tilanteessa tahansa.
Petri Vaittinen
Comments