Polkupyöräily ja lentäminen ovat äkkiseltään ajateltuna varsin erilaisia liikkumiskeinoja. Yksi tapahtuu lihasvoimin visusti maan pinnalla, toinen taas yläilmoissa ja vaatii pääsääntöisesti lentäjän kehon lisäksi jonkinlaisen voimanlähteen. Mutta mielikuvien ja kokemusten tasollalentäminen ja pyöräily lähentyvät toisiaan, kenties niillä jopa on jonkinlainen sukulaissuhde. Tarkastelen tässä tekstissä näitä risteymä- tai liittymäkohtia, jotka ovat tosiaan paitsi fenomenologisia, myös historiallis-teknisiä. Ihmisolennon vapaudenkaipuu lienee universaali ilmiö. Sekä polkupyörät että lentolaitteet herättävät mielikuvia vapaudesta, eikä niiden vapautuksellinen vaikutus ole pelkästään henkinen. Polkupyörät ovat lisänneet liikkumisen vapautta ehkä laajemmin kuin mikään muu teknologia. Lentäminen taasen on hämmästyttävä saavutus, josta ihmiskunta on unelmoinut mahdollisesti vuosituhansien ajan, ennen kuin siitä tuli käytännössä mahdollista. On hämmästyttävää, mihin kaikkeen ihmiset kykenevät, eikä erilaisten toimivien lentolaitteiden kehittäminen ansaitse lainkaan vähättelyä. Jos puhutaan saavutettavuudesta, ne silti kalpenevat nerokkaalle keksinnölle nimeltä polkupyörä. Polkupyörän avulla ei välttämättä tai yleensä kohota konkreettisesti yläilmoihin, mutta sen mahdollistama liikkumisen vapaus on niin merkittävä, että pyöräilijä voi kokea lentämisen kaltaisia kokemuksia.
Ymmärrämme, että elementeillä ja aineen olomuodoilla on tietty järjestys ja hierarkia, puhuttiinpa sitten fysikaalisessa tai fenomenologisessa mielessä. Molekyylitason tapahtumat näyttävät tässä korreloivan mielikuvien kanssa. Avaruus ja laajuus yhdistyvät mielikuvissamme liikkeeseen ja vapauteen. Elementeistä ilma on eittämättä vapauden elementti. Ilmassa liikkuva alus tai olento voi liikkua virtuaalisesti joka suuntaan. Fyysisesti ensisijaiset rajoittimet ovat maan kamara ja planeettamme vetovoima. Vetten päällä liikkuva alus voi potentiaalisesti, ja ainakin mielikuvien ulottuvuudessa, kulkea horisontaalisesti kaikkiin suuntiin. Vesi ja etenkin avomeri on eräänlainen ”sileä tila”, joka tarjoaa runsaasti pakoreittejä. Ilma tosin päihittää veden sileydessään ja avoimuudessaan. Maa taasen herättää mielessä liikkumattomuuden tai hidasliikkeisyyden kuvia. Maa kahlitsee, kun ilma vapauttaa. Onhan toki jo fysikaalisesti maa ilmaa tiheämpää ja sen molekyylit liikkeissään jähmeämpiä, kuin villisti tanssivat ilmahiukkaset. Ilmaan ja lentämiseen yhdistyy kuin itsestään vaikutelma vapaudesta, vapaasta liikkeestä ja avaruudesta. Fysiikka tavallaan legitimoi nämä vaikutelmat, vaikka mielikuville antamamme arvot eivät olekaan johdettavissa luonnontieteistä.
Vapaus lienee suhteellisuudestaan ja epämääräisyydestään huolimatta (tai kenties osittain sen ansiosta) yleismaailmallisesti positiivisena pidetty arvo. Lentäminen on nimenomaan positiivista, myöntävää vapautta, jonka Nietzschekin asetti suurempaan arvoon kuin negatiivisen vapauden, joka on aina vapautta jostakin, eikä mahdollistavaa, horisontteja avaavaa vapautta johonkin. Meille moderneillekin ihmisille, joille erilaisin laittein lentäminen ei näyttäydy enää taianomaisena tapahtumana, lentäminen säilyttää silti yhä jonkinlaisen lumovoiman. Monet näkevät unia lentämisestä vailla apuvälineitä, ja usein lentämisunet lukeutuvat vaikuttavimpien unikokemusten joukkoon. Muistan itsekin elävästi muutamia lentämisunia: hämmästyksen siitä, kuinka helppoa lentäminen onkaan, taakse jäävät vainoajat ja maisemat lipuvat alitse. Vaikka uni väistämättä päättyy, sen jatkuessa vain mielikuvitus asettaa rajat liikkumiselle ja määränpäille.
Paul Cornun helikopteri
Tuskin on sattumaa, että ensimmäiset lentolaitteiden valmistajat olivat polkupyöräharrastajia ja -rakentajia. Heihin lukeutuvat muiden muassa Wrightin veljekset sekä ranskalainen polkupyöränrakentaja ja keksijä Paul Cornu. Hän oli ensimmäinen itsenäisen, miehitetyn helikopterilennon toteuttanut keksijä, ja hänen lentolaitteensa on joidenkin määritelmien mukaan ensimmäinen todella vapaaseen lentoon pystynyt helikopteri. Marraskuun kolmantenatoista päivänä vuonna 1907 hän lensi laitteellaan 30 sekunnin ajan. Mainittakoon, että hänen helikopterinsa liikkui polttomoottorin voimalla, joten sitä ei aivan voida kutsua polkupyöräksi. Hänen kehittämänsä lentolaite ei nerokkuudestaan huolimatta johtanut kaupalliseen menestykseen, vaan Cornu ansaitsi elantonsa lentonsa jälkeenkin polkupyörien rakentamisella.
Muuan huomattavasti Cornu’ta tunnetumpi keksijä kunnostautui lentolaitteiden ohella ehkä myös polkupyörien suunnittelussa. Tämä sinänsä ei välttämättä todista polkupyörien ja lentämisen luontaista sukulaisuutta, varsinkaan kun Leonardo da Vincin mahdollisesti suunnitteleman polkupyörän aitoudesta ei ole yksimielisyyttä, ja on kovin mahdollista, että sen on piirtänyt Leonardon käsikirjoituksia entisöinyt munkki. Jos piirros on itse Leonardon kynästä lähtöisin, on hankalaa uskoa sen olevan ainakaan kovin vakava suunnitelma. Kaikessa sympaattisuudessaan piirros nimittäin muistuttaa erehdyttävästi lasten piirtämiä polkupyöriä. Pyöränkeksijä tai ei, Leonardo oli mitä ilmeisimmin kiinnostunut liikkumisen vapaudesta. Tästä osoituksena ovat monituiset hänen kehittelemänsä maalla, vedessä ja ilmassa liikkuvat alukset. Useimmat näistä laitteista eivät ikinä nähneet kirjaimellista päivänvaloa, vaan ne joko tyystin katosivat tai jäivät elämään unelmien ja haaveiden maailmaan, väistäen aktualisoitumisen jähmettävän kosketuksen. Ne saavat yhä vapaina lentää kuvitelmissa ja päiväunissa, eikä maaplaneetan painovoima niitä sido sen enempää kuin muutkaan materiaaliset rajoitteet.
Onko tämä Leonardon polkupyörä? Polkimet olisivat ikävästi kolahdelleet Firenzen tai Milanon katujen mukulakiviin.
Pseudo-Leonardo ja Paul Cornu eivät suinkaan olleet ainoita keksijöitä, joiden työssä pyöräily ja lentäminen kohtasivat. Mainittakoon siis vielä professori Carl Myers sekä professori Arthur W. Barnard, joiden kehittelemät laitteet olivat käytännössä lentäviä polkupyöriä. Molempien keksinnöt kykenivät lentämään ilmapallojen avulla, kääntymään ja liikkumaan tyynellä ilmalla pilotin määräämään suuntaan. Kaiken lisäksi ne toimivat polkuvoimalla. Suunnitelmat eivät jääneet paperille, vaan Myersin ja Barnardin polkupyörät nousivat ilmoihin muuallakin kuin haavekuvissa. The World -sanomalehden toimittaja sai kokeilla Myersin lentopyörää ja kirjoitti ylistäen seuraavasti:
Kukaan elävä ihminen ei ole millään muulla laitteella onnistunut aiemmin tekemään näitä poikkeuksellisia asioita ilmassa. Kukaan muu ei ole onnistunut kulkemaan vasten tuulta. Mikään muu laite ei ole koskaan onnistunut pysymään ilmassa paikoillaan …Eikä mikään rakennettu laite ole milloinkaan pystynyt kääntymään ilmassa ja kulkemaan takaperin. Tämä ihmeellinen laite tekee tämän kaiken.[1]
Cornu, Myers ja Barnard olivat liikkeellä sinänsä suotuisaan aikaan. Polttomoottorit ja liikkuminen muinaisten eliöiden jäännöksiä polttaen olivat jo tunnettuja teknologioita, mutta eivät vielä määrittäneet liikennettä ja logistiikkaa aivan nykyisessä mittakaavassa. Aikakauden ilmapiiri salli myös monenlaisia vaihtoehtoisia tai muuten vaan sittemmin marginalisoituneita ja unholaan vaipuneita teorioita. Mainitut keksijämme eivät sentään kuuluneet aikansa niin sanottuun ”syvään päätyyn”, eivätkä tietääkseni monien kollegoidensa tavoin pyrkineet saattamaan tieteen kaanoniin ektoplasmaa tai eugeniikkaa. Mainitsemamme keksijät Leonardoa lukuun ottamatta ovat saattaneet painua historian hämäriin, mutta lentäminen, polkupyörät ja näiden kahden yhdistäminen on kiehtonut teollistumisen alkuaikojen jälkeenkin. Esimerkiksi vuonna 1962 Southamptonin yliopiston opiskelijat rakensivat lentävän polkupyörän, joka todistetusti onnistui nousemaan ilmaan ja lentämään ihmisvoimin. (2) Kaikesta hienosta kehitystyöstä huolimatta ihmisvoimin lentävät laitteet eivät ole toistaiseksi vakiintuneet ilmaliikenteessä, mutta kenties niiden aika voi vielä koittaa, mikäli olosuhteet ovat otolliset.
Professorien ilma-aluksia
Kuvittelun ja unelmien tasolla lentäminen säilyttää yhä voimansa myös pyöräilyn ja polkupyörien yhteydessä. Lentämisen kuva on kaapattu toki myös mielikuvin myynnin ja markkinoinnin hyväksikäytettäväksi. Ja eivätkö linnut ole toistuva hahmo pyörien nimissä ja keulamerkeissä? Mieleeni nousevat niin Harkovan kuin Saint-Étiennen haarapääskyt, Kiinan kansantasavallan lentävät kyyhkyt, sekä erilaiset haukat: ampuhaukka, tuulihaukka ja muuttohaukka nyt ainakin. Jostain tuntemattomasta syystä juuri nämä linnut – haukat, pääskyt ja kyyhkyt – vaikuttavat kaikkein lukuisimmilta polkupyörien keskuudessa. Tietyt arkiset siivekkäät kuten varis tai varpunen eivät juuri pyöränimistössä esiinny. Jopa petolintujen kuningas on harvinaisempi kuin voisi kuvitella.
Mutta jättäkäämme siivekkäät ja palatkaamme vielä ihmisten pariin. Ei tarvitse olla keksijä halutakseen irtautua maasta. Pienet kuin isommatkin lapset harjoittavat lentämistä käytännössä ja rakentavat sitä varten kumpareita, luiskia ja laitureita. He lapioivat ja muovaavat maata, mielessään taivasta tavoitellen, mutta samalla he tutustuvat läheisesti maahan. Tämä toimi ei vaadi kompleksisia teknologioita, vain lapion ja polkupyörän, joskin mieluiten keskivertoa kestävämmän. Kun lentoharrastaja hyppyrinnokalta ”leiskauttaa” jättäen jälkeensä hetkeksi maan kamaran hän saa kokea painottomuuden tunteen. Tuossa ihmeellisessä tunteessa, jonka itsekin olen saanut kokea, on jotain vapaudenhaluun vetoavaa, vaikka se sisältääkin tiedon maahan paluun vääjäämättömyydestä. Hyppiminen tai ”droppaaminen” mäessä erilaisilta nyppylöiltä tai varta vasten rakennetuilta laitureilta onkin mahdollisesti kiehtovinta, mitä maastopyöräilyllä on tarjota. Lyhyiden ilmalentojen harjoittamiseen ei tarvita välttämättä polkupyörää, mutta mahdollisesti tämän teknologian yleisyyden ja saavutettavuuden sekä sen mahdollistaman vauhdin ansiosta polkupyörällä lentäminen on yleinen ja suosittu harrastus.
Heille, jotka haaveilevat lentämisestä, mutta joita mainitsemamme aktiviteetit eivät viehätä, tarjoutuu muunlaisia mahdollisuuksia polkuvoimin lentämiseen. Voin väittää, että kuka tahansa joka on ajanut pyörällä erittäin kovaa, on saanut kokea lentämisenkaltaisen tilan. Toisinaan, kun kuskin liikkeet ja mielentila, polkupyörän värähtely, maanpinnan muodot ja tähtien asennot ovat sopivat, voi pyöräilijä kokea ilmiön, jota kutsutaan plaanaamiseksi. Veneilijöille sana saattaa olla tuttu, ja veneen ja polkupyörän plaanaaminen ovatkin sukua toisilleen, sillä molemmat vaikuttavat plaanatessaan ylittävän fysikaaliset rajat. Plaanaava vene nousee aaltojen päälle, eikä uppoamarungon maksimirunkonopeus enää rajoita liikettä. Plaanaava polkupyörä ei käytännössä nouse ilmaan, mutta kokemuksellisesti ilmiö on lentämisenkaltainen. Vaikka teho olisi sama, plaanaava pyörä kulkee vauhdikkaammin kuin plaanaamaton.(3) Olen kokenut tämän hämmästyttävän ilmiön, jonka voisi sanoa tuntuvan siltä, kuin ratsastaisi tuulella. Tuossa tilanteessa en yllättyisi, vaikka renkaat äkkiä irtoaisivat tien pinnasta.
Haluan tarkastella lyhyesti vielä eräitä lentämiseen liittyviä mielikuvia. Luokaamme siis katse kauas taaksepäin, homeeriseen aikaan, ja voimme taas törmätä unelmaan lentämisestä – eikä tosiaan mistä tahansa lentämisestä, vaan lentämisestä välinein, jotka ihminen on nerokkuudellaan keksinyt ja rakentanut. Kyse on tietenkin Daidaloksesta ja hänen pojastaan Ikaroksesta, jotka kuningas Minos sulki keksijä Daidaloksen itse suunnittelemaan labyrinttiin, jota asutti myös lopulta surullisen kohtalon kohdannut hirviömäinen Minotauros. Tuskinpa lienee tarvetta toistaa tuota legendaa yksityiskohtaisesti tässä yhteydessä. Tässäkin tapauksessa nokkela ihminen kehitti välineen niistä materiaaleista, joita hänellä oli tarjolla, Daidaloksen tapauksessa vahasta. Kuten polkupyörä, Ikaroksen vahasiivet eivät olleet tuhoutumattomat, vaan poikaparan lento päättyi lyhyeen tämän uhmattua isänsä neuvoja olla lentämättä liian lähelle aurinkoa. Ikaroksen kohtaloksi koitui tuo niin kovin tuttu halu ja pakkomielle nousta yhä korkeammalle, yläilmoihin - ja muiden yläpuolelle.
Noustessaan korkealle ihminen tekee samalla muut pienemmiksi. Yläilmoista käsin maan kamaralla tallaavat lajitoverit näyttävät piskuisilta kuin muurahaiset. Onko kenties niin, että korkealle kohoamisen halu pitää sisällään halun olla muita ylempänä, ei pelkästään fyysisesti, vaan myös henkisesti? Lentäjän poikakin lentää unissaan ”korkeammalle kuin muut, vielä isäänsäkin paremmin”. Halu nousta korkealle ja kivuta ylös on halua ylittää omat olosuhteensa, ehkä myös ylevöittää itsensä ja toisinaan olla muita ylempänä. Kohottaessaan itsensä ihminen kutistaa muut, jos ehkäkin vain hetkeksi ja vain oman havaintomaailmansa piirissä. Ja mitä on tuo vapaus, jota ihmiset niin kaipaavat? Lähes jokaisen aatteen keskiössä on lopulta vapaus, vaikka sillä tarkoitetaankin varmasti eri asioita. Kutistaessaan muut ja ollessaan vain ilman ympäröimä voi etäännyttää itsensä arkipäiväisistä sosiaalisista velvollisuuksista ja odotuksista. Hän unohtaa riippuvuussuhteensa ja saa hetken kokea olevansa suvereeni, riippumaton yksilö. Unelmoidessaan lentämisestä ihminen uneksii transendenssista, omien materiaalisten olosuhteidensa ylittämisestä. Transendenssi on paitsi ihmisen halun kohde, myös jotain mikä mahdollistaa muutoksen, kehityksen ja uutuuden. Ilman transendenssia ihmiset kulkevat kuin ympyrää, ja aika on virtuaalisesti kuin kehä. Vuodenajat näyttävät seuraavan toistaan vääjäämättömästi tuttuun tapaan. Tuttuus on turvallista, mutta elämäänsä ja olosuhteisiinsa tyytymättömälle loputon toisto on kauhistuttava vankila. Ihminen, tomusta tehty maaolento, haaveilee maasta irtautumisesta ja unelmoi pääsevänsä tilaan, jossa häntä eivät rajoita tutut maiset puitteet. Uskon, että tässä halussa ylittää olosuhteensa on jotain yleismaailmallista, tai ainakin se on keskeinen monelle eri filosofialle ja yhteiskunnalliselle aatteelle. Vaikka maan asukkaina ja kehollisina olentoina olemme riippuvaisia maasta ja toisistamme, hetkittäin voimme kokea vapauden, joka irrottaa meidät taakoista ja rajoitteista. Jos tämä vapaus olisikin ohimenevää kokemusta tai päiväunta vain, tarjoaa polkupyöräily meille siihen helpon, ihmisläheisen mahdollisuuden. Mutta kokemus on hetkellisyydessäänkin merkittävä. Se muokkaa kykyjämme haaveilla ja kuvitella ja sen kautta koettuja todellisuuksia.
Tarmo Tähtinen
i Wartenberg, Steve (2021) Bicycle History: The Sky-Cycle, the World’s First Flying Bicycle,
https://bikingfranceblog.com/2021/05/10/bicycle-history-the-sky-cycle-the-worlds-first-flying-
bicycle/
ii British Pathé, 3.9.2012. Flying Bicycle aka SUMPAC (1962), YouTube-video,
https://www.youtube.com/watch?v=FQq72OvEGcw
iii Heine, Jan (2014) The Biomechanics of Planing, https://www.renehersecycles.com/the-
biomechanics-of-planing/
Kommentare